Koodauksen lisäksi tarvitsemme näkemystäsi – tässä Idention päivitetty rekryprosessi
Ajatuksia

Koodauksen lisäksi tarvitsemme näkemystäsi – tässä Idention päivitetty rekryprosessi

Kirjoittaja: Susanna Sell

JaaTwiittaa

Me Identiolla uskomme jatkuvaan kehitykseen, ei vain asiakasprojekteissa, vaan myös omissa sisäisissä toimintatavoissamme. Olemme saaneet vahvistusta siihen ajatukseen, että pelkkä vahva koodausosaaminen ei enää riitä ja konsulteilta tarvitsemme myös näkemystä. Rekrytointi on meille tärkeä prosessi, sillä jokainen uusi identiolainen muokkaa kulttuuriamme ja tulevaisuuttamme.

Tämän syksyn kehitystyö kumpusi myös aiemmista kokemuksistamme ja halustamme oppia. Tunnistimme, että organisaation kasvaessa on kriittistä varmistaa, että johdolla, myynnillä ja rekrytointitiimillä on täysin jaettu ymmärrys siitä, mihin rooleihin ja tarpeisiin rekrytoimme. Yhtä tärkeää on varmistaa, kuinka monta uutta osaajaa voimme kerralla ottaa sisään niin, että pystymme takaamaan laadukkaan perehdytyksen ja kestävän kasvun. Nämä opit olivat keskeinen lähtökohta sille, miksi pysähdyimme syksyllä 2025 miettimään prosessiamme hieman uudelleen.

Tämän pohdinnan tuloksena lähdimme viilaamaan prosessiamme sekä sisäisesti että hakijoiden suuntaan entistä paremmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Avaamme nyt, mitä teimme kulisseissa ja miltä päivitetty rekrytointiprosessimme näyttää.

Kehitystyön kulmakivet: Rekrypäivät ja ICP (Ideal Candidate Profile)

Kehitystyö käynnistyi, kun pidimme pitkästä aikaa sisäisen “rekrypäivän”. Tämä on rekrytointitiimimme noin 4–5 tunnin työpaja, jossa syvennymme rekrytointiin liittyviin teemoihin, keskustelemme kehityskohteista ja sovimme konkreettisista toimenpiteistä.

Tämän syksyn rekrypäivien keskeisimpiä tavoitteita olivat:

  • Ideal Candidate Profile (ICP) -määrittelyn luominen: Määrittelimme tarkemmin, millaisia ominaisuuksia ja taitoja arvostamme eri rooleissa. Esimerkiksi kehittäjärooleissa teknisen huippuosaamisen lisäksi vahvat konsultointitaidot ovat meille avainasemassa. Vahvat konsultointitaidot tarkoittavat meille muun muassa kykyä kääntää asiakkaan liiketoimintatarpeet teknisiksi ratkaisuiksi, viestimistä selkeästi kaikille sidosryhmille sekä toimimista proaktiivisena kumppanina, joka tuo ratkaisuja.
  • Roolikuvausten tarkennus: Halusimme varmistaa, että roolikuvauksemme ovat mahdollisimman tarkkoja ja vastaavat todellista tarvetta.
  • Rekrytointiprosessin sujuvoittaminen: Pohdimme, miten voisimme tehdä prosessista kaikille osapuolille mahdollisimman selkeän ja mutkattoman. Sujuva ja mutkaton prosessi tarkoittaa meillä selkeitä vaiheita, nopeaa viestintää ja sitä, ettei hakijan tarvitse arvailla, missä mennään. Yhteistyö eri tiimien välillä Idention sisällä oli myös tarkastelun ja kehityksen alla tässä kohtaa, jotta pystymme takaamaan sujuvuuden hakijoiden suuntaan.

Idention rekrytointiprosessi vaihe vaiheelta

Päivitysten myötä prosessimme on selkeämpi ja pyrimme pitämään sen mahdollisimman mutkattomana.

Pääsääntöisesti homma etenee seuraavasti:

1. Hakemus sisään

Kaikki lähtee liikkeelle tietysti siitä, että saamme hakemuksesi. Tämä tapahtuu yleensä joko:

  • Täyttämällä hakulomakkeen avoimen työpaikkailmoituksen kautta.
  • Sisäisen suosituksen kautta, jolloin rekrytointitiimimme saa tietosi suoraan nykyiseltä työntekijältämme (tietysti olet siis antanut oman suostumuksesi tietojen välitykseen ensin).

Toistaiseksi emme ole itse aktiivisesti etsineet kandidaatteja esimerkiksi LinkedInistä, vaan luotamme hyvän hakijakokemuksen ja maineemme vetovoimaan.

2. Hakemusten käsittely

Rekrytointitiimimme käy saapuneita hakemuksia läpi tiiviisti, yleensä 1–2 kertaa viikossa. Peilaamme hakemustasi työpaikkailmoitukseen, sisäiseen roolikuvaukseemme sekä määrittämäämme Ideal Candidate Profile (ICP) -kuvaukseen.

Saatamme myös napata luurin käteen ja soittaa sinulle lyhyen puhelun tässä vaiheessa kysyäksemme tarkentavia kysymyksiä hakemukseesi liittyen.

3. Haastattelut (yleensä kaksi kierrosta)

Jos hakemuksesi kolahtaa ja vaikutat juuri sopivalta tyypiltä rooliin, kutsumme sinut haastatteluun. Prosessiimme kuuluu tyypillisesti kaksi haastattelua.

  • Kulttuurihaastattelu (n. 1 tunti): Tämän keskustelun tavoitteena on tutustua sinuun paremmin. Käymme läpi taustaasi, osaamistasi ja tulevaisuuden toiveitasi roolin suhteen. Samalla fiilistelemme, miten sopisit Idention kulttuuriin ja tarjolla olevaan rooliin sekä tietysti päinvastoin, on myös sinun mahdollisuutesi pohtia tuntuuko Idention kulttuuri omalta. Voit kysyä meiltä mitä tahansa, kerromme avoimesti, millaista arki meillä on. Läpinäkyvyys on myös yksi arvoistamme.
  • Tekninen / Domain-haastattelu (n. 1–1,5 tuntia): Tässä haastattelussa pureudumme syvemmälle osaamiseesi. Ohjelmistokehittäjien kohdalla tämä tarkoittaa teknisen osaamisen syvyyden ja laajuuden kartoittamista sekä konsultointitaitojen arviointia.

Haastattelut voidaan järjestää joustavasti joko etänä tai toimistoillamme Turussa ja Helsingissä – ihan sen mukaan, miten sinun ja haastattelijoiden aikataulut sekä sijainnit parhaiten kohtaavat.

Hyvä tietää: Tapanamme ei ole antaa kotitehtäviä tai käyttää prosessissa ennakkovalmistautumista vaativia testejä. Luotamme reilun keskustelun voimaan ja siksi osaamistasi arvioidaan teknisessä haastattelussa livekoodauksen sijaan keskustellen. Emmekä tarkoita teoreettisia nippelitietokysymyksiä vaan keskustelua, jossa käydään yhdessä läpi oikeaan elämään rinnastettava esimerkkitehtävä ja annetaan sinulle mahdollisuus avata, miten itse lähestyisit tehtävän eri vaiheita.

4. Päätös ja työtarjous

Haastattelukierrosten jälkeen rekrytointitiimimme pohtii kokonaisuutta: sopivuuttasi rooliin, tiimiin ja kulttuuriin. Arvioimme myös osaamisesi ja kokemuksesi perusteella sopivan tittelin ja palkkatason tiettyjen raamien sisällä. Palkkatasa-arvo ja läpinäkyvyys ovat meille tärkeitä ja myös niiden eteen olemme tehneet ja teemme edelleen töitä.

Jos palaset loksahtavat kohdalleen, olemme sinuun yhteydessä ja käymme työtarjouksen yksityiskohtineen läpi puhelimitse. Saat tarjouksen myös sähköpostitse ja yleensä tarjous on voimassa meidän suunnalta noin viikon verran.

5. Sopimus ja perehdytys

Kun olet hyväksynyt tarjouksen, laitamme nimet paperiin (tai no, sähköisesti siis). Tämän jälkeen aloitamme heti valmistelut sujuvaa aloitustasi ja perehdytystä varten. Tervetuloa tiimiin!

  • Tiedotus: Jaamme sisäisesti tiedon uusista aloittajista ja heidän aloituspäivistään. Jos emme ole erikseen muuta sopineet, nimesi pysyy kuitenkin salassa aloituspäivään asti.
  • Tutustuminen: Joskus aloituspäivä saattaa osua mukavasti kohdalle siten, että pääset mukaan vaikkapa Idention kesäjuhliin tai pikkujouluihin jo ennen virallista aloitusta. Näistä sovitaan kuitenkin aina uusien aloittajien kanssa erikseen.

Joustavuus on valttia

Vaikka yllä kuvattu prosessi on meidän kivijalkamme erityisesti ohjelmistokehittäjiä rekrytoidessamme, olemme valmiita tarvittaessa joustamaan tilanteen mukaan.

  • Muut roolit: Muiden kuin kehittäjäroolien kohdalla saatamme tehdä pienehköjä muutoksia. Esimerkiksi haastatteluiden järjestys voi vaihdella, kun hakusessa on todennäköisesti vain yksi uusi työntekijä eikä haku ole jatkuvaa, kuten konsulttirooleissa saattaa välillä olla.
  • Lisäkeskustelut: Joskus saatamme lisätä prosessiin kolmannen, kevyemmän juttelutuokion esimerkiksi tulevan tiimisi tai toimitusjohtajamme kanssa (ellet ole jo häntä tavannut).
  • Sinun toiveesi: Olemme myös kuulolla sinun toiveidesi suhteen. Jos esimerkiksi haluat jutella myyntitiimimme jäsenen kanssa ymmärtääksesi paremmin asiakasrajapintaa, järjestämme sen lennosta.

Kaikkein tärkeintä on, että sekä sinä että me olemme varmoja siitä, että olemme toisillemme juuri se oikea “match”.


Kiinnostuitko? Jos päivitetty prosessimme kuulostaa reilulta ja Identio työpaikkana kiinnostavalta, kurkkaa heti avoimet työpaikkamme!

Haluatko tietää lisää?

Keskustellaan, miten voimme auttaa seuraavassa projektissasi.

Ota yhteyttä